perjantai 8. huhtikuuta 2016

Vesileikkuu & vesileikkuutiedoston valmistelu

Vesileikkuu on leikkausmenetelmä, jossa esim. puu- tai metallilevyä leikataan ohuen vesisuihkun avulla. Vesisuihkun paine riittää läpäisemään kovankin materiaalin, ja tarkkuutensa vuoksi on suosittu leikkuutöissä, jossa vaaditaan tarkkuutta ja siisteyttä.


Saimme koulussa jokainen suunnitella ryhmillemme tilanjakajan, jonka aiheena oli flora & fauna, eli eläinmet ja kukat. Luonnoksia syntyikin kiitettävä kasa, jotka kyllä valitettavasti katosivat siivouksen yhteydessä, ja niistä omaksi pääideakseni nousi kilpikonna.


Tiedosto tehtiin Illustratorilla pen toolia hyödyntäen, ja siinä piti huomioida myös koon lisäksi esimerkiksi työhön tulevat tukijalat. Jokainen ryhmän jäsen suunnitteli oman työnsä, joista valittiin yksi per ryhmä; meidän tapauksessamme karhu. Emme myöskään tulleet ajatelleeksi, että tiedoston olisi pitänyt koostua pelkästään ääriviivoista ja käytimme täyttöväriä, joten työn lopullisessa siivouksessa oli hieman odotettua suurempi työ. Valitsimme myös mieleisemme värikartan.


Kävimme pienissä ryhmissä metallialan puolella leikkaamassa työt, meillä erään toisen ryhmän pöllö. Siistimme siis tiedoston ensin, jonka jälkeen kone tekikin loput hommat puolestamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti